Jarkko Martikainen on mies joka ei suuremmin esittelyjä kaipaa. Yli kahden vuosikymmenen ajan musiikkia tehnyt myös on tuttu myös kirjoittajan taidoistaa, aina laulujen sanoittamisesta kirjalliseen tuotantoon. Erityisesti mies on tuttu urastaan YUP-yhtyeen parissa, joka omalta osaltaan oli tärkeä palanen kotimaisen rockhistorian modernimmassa aallossa. Sitttemmin Martikainen on julkaissut useamman menestyksekkään sooloalbumin, joiden myötä mies on nähty usein myös meillä Red Neckissä. Edellisestä keikasta on kuitenkin aikaa, joten korjataan se nyt viimein ja toivotetaan Jarkko jäälleen tervetulleeksi. Muistakaahan, että keikka on poikkeusellisesti perjantaina, eikä totuttuun tyyliin lauantaina.
Lämmittelijänä toimii paikallinen lupaus Jani Suontausta, joka esittää omaa materiaaliaan duona. Jani tarkastelee kappaleissaan pieniä hetkiä, suuria asioita, syviä oloja ja sielujen koloja.
Jarkko Martikainen soolo @ Red Neck
Lämppärinä Jani Suontausta Duo
Perjantaina 15.5. klo 22
Liput 10/8 euroa