Ilmestyskirja. Nyt.

Harmageddonin taistelulla tarkoitetaan sitä, kun raamatun ilmestyskirjan mukaan jumalan viholliset kerääntyvät pedon kanssa viimeiseen suureen taisteluun. Peto on tietenkin viina (poislukien Virosta tuotu tilastoimaton alkoholi) ja taistelua voidaan seurata suorana lähetyksenä YLE:n kanavilta. Yleisradio on nimittäin satsannut oikein kahteen tuotantoon, joissa kummassakin vannotaan kirkasotsaisesti absolutismin nimeen. Ja voi voi sitä syyllisyyden tunnetta ja synnin kuormaa, kun yrittäjänainen sortuu ohjelmassa juomaan ranskanlomallaan yhden (1) lasillisen viiniä!

Nyt seuraa synnintunnustus. Minä esko einonpoika perustin 5. helmikuuta armon vuonna 1992 Red Neck -nimisen ravintolan ja jo 23 vuoden ajan olen tehnyt syntiä myymällä viinaa ja soittamalla musiikkia, joka on suoraan sanoen saatanasta. Ja samoissa merkeissä ajattelin viettää myös syntymäpäiviä.

Tervetuloa kaikki tipattomat ja tiputuksessa olevat synttärijameihin keskiviikkona 4.2. sekä päiväkahville torstaina 5.2.! Torstaina pidetään pannu kuumana ja torttua tarjolla niin kauan kuin tavaraa riittää.

Pahoin pelkään, että taivaan portit eivät avaudu vielä lauantainakaan, kun lavalle nousee Paha Kaksonen!  Alla näyte eilisistä bakkanaaleista Irish Mixturen kera sekä kurkistus syntiseen lähitulevaisuuteen Pahan Kaksosen vaikutuspiirissä.

 

Viikkokatsaus 05.10.2014

Niin on ollut taas viikko kuin pätkä elämän virtaa: välillä on nautittu kuohuvista koski(ksi)sta ja välillä on tuijoteltu tummaa tyventä.

Torstainen Kauppakadun appro kuului epäilemättä tuohon ensimmäiseen kategoriaan. Kiitos vielä kaikille osallistujille henkilökuntaa unohtamatta! Appro on hieno tapahtuma, josta kannattaa huomioida sekin puoli, että tapahtuman aikana nautitusta alkoholista maksetaan alvit ja valmisteverot Suomeen. Myös alkoholin anniskelleet tarjoilijat ja tarjoilijat työllistäneet baarit maksavat veronsa Suomeen. Näinhän ei asia valitettavasti ihan kaikkien juhlien kohdalla nykyisin ole.

Suvantokohdassa oltiin lauantaina, kun sohvan laidalle saatiin Viitasen Piia. Orkesteri kävi baarilla juhlistamassa uuden Uni onnesta -levynsä julkaisemista.

Viikko päättyy totuttuun tapaan sunnuntain jameihin – viikko sittenhän jameissa olikin ilmaa wingsien alla kuin Alba-trossilla!

Lauantaina 11.10. sohvan laidalla saatetaan kokea kiihkeän intohimon hetkiä, kun lavalle nousee Cherry-Ash duo. Bändin kappaleet ovat sekoitus englantia ja espanjaa sekä musikaalisia vaikutteita ympäri maailmaa.