Sellomies w/ Tiina Nyyssönen & Sabrin Hietanen

Paikallista väriä Sellomies-klubin marraskuiseen iltaan tuovat nuoret jyväskyläläiset, mm. Voice Of Finlandissakin menestyneet Tiina Nyyssönen (laulu,piano) sekä Sabrin Hietanen (laulu).
 
Tiina Nyyssönen (“TINA”) muistetaan upeista esityksistä mm. vuoden 2021 Voicen All-Stars-kaudelta. Hän on myös tehnyt omaa uraa, äänittänyt omaa musiikkia ja keikkaillut ahkerasti.
 
Sabrin Hietanen pääsi viimeisimmällä Voice Of Finland -kaudella knockout -vaiheeseen asti ja ihastutti persoonallisella äänellään. Kahilan huomion molemmat laulajat kiinnittivät juuri näiden TV-esiintymistensä kautta.
 
Sellomies-klubilla molemmat laulajat esiintyvät Kahilan poprock-sellon kanssa. Ohjelmistossa on pop -ja rock-musiikin klassikoita sekä muutamia omia biisejäkin kuullaan osassa settiä. Lopussa kaikki kolme esiintyvät lavalla samanaikaisesti, sello-piano-laulu -formaatilla. Marraskuun musiikillinen piristys Sellomies-klubilla!

 

Sellomies w/ Costello

Jyväskyläläisen rocksellistin Elias Kahilan isännöimä uusi akustisen musiikin
Sellomies-klubi starttaa 17.9.2022 Redneckissä Jyväskylässä. Silloin sellomiehen vieraaksi saapuu mm. Popedan riveistä tuttu kitaristilegenda Costello Hautamäki!

Sellomies-klubi on uudenlainen klubi, joka järjestetään noin kerran kuussa. Illan avaa Kahila omilla soololuuppibiiseillään, jonka jälkeen illan vieras aloittaa oman osuutensa. Jossain vaiheessa settiä Kahila hyppää selloinensa mukaan ja silloin nähdään kuinka poprock-sello taipuu vierailevan artistin biisimateriaaliin.

“Haluttiin tehdä jotain erilaista livemusiikin kentällä täällä Jyväskylässä”, Kahila kertoo. Hän jatkaa: “Olen poprock-sellistinä vuosien saatossa esiintynyt useiden isojen nimien kanssa akustisesti Suomessa ja ulkomailla ja samalla huomannut että sellon monipuolisuus akustisilla keikoilla tulee yleisölle edelleen yllätyksenä. Sellon ei perinteisesti ajatella voivan muuntautua bassoksi, sähkökitaraksi tai rytmisektioksi, mutta juuri näin tulee tapahtumaan Sellomies-klubin keikoilla. Kaikki tämä tapahtuu biisin ehdoilla eli paljon riippuu myös illan vieraan toiveista ja hänen biisimateriaalistaan.”

Helmikuun Hevi-iltamat 14.-15.02.2020

Helmikuussa täytetään vuosia oikein urakalla.

Red Neck täyttää 28 vuotta heti kuun alussa 05.02.20.

Maailman ensimmäinen todellinen heavy metal -albumi Black Sabbath täyttää 50 vuotta helmikuun 13. päivä.!
Myöhemmin samana vuonna toinenkin yhtyeen julkaisu, Paranoid, täyttää 50 vuotta.

Bon Scottin kuolemasta tulee 19.02.2020 kuluneeksi 40 vuotta.
Dirty Deeds Indeed täyttää sekin jo 25 vuotta.

Näitä merkkitapauksia juhlitaan Helmikuun Hevi-iltamissa 14.-15. helmikuuta 2020.

Perjantaina 14.02. lavalle nousee AC/DC -tribuuttibändi Dirty Deeds Indeed (plays Bon Scott´s AC/DC). Kyseessä on bändin uuden solistin Markuksen ensiesiintyminen. Löydät lippuja ja muuta asiaan kuuluvaa täältä.

Lauantaina 15.02. koetaan jotain ennen kokematonta! Timo Hevi Heinosen luotsaama Black Sabbath -tribuutti Spiritus Sabbathi saapuu esittämään meille 50 vuotta sitten julkaistun Black Sabbath -albumin kokonaisuudessaan. Eikä siinä vielä kaikki. Myöhemmin samana vuonna toinenkin yhtyeen julkaisu, Paranoid täyttää 50 vuotta. Tämäkään levy ei jää Helmikuun hevi-iltamissa huomioimatta.

Nyt tai ei koskaan: Soittakaa Paranoid!!!

Liput ja muu Sabbath-info täältä.

Spiritus Sabbathi

Maailman ensimmäinen todellinen heavy metal -albumi Black Sabbath täyttää 13.2.2020 50 vuotta! Tämä Black Sabbath -yhtyeen julkaisu ei saa missään nimessä jäädä huomiotta juhlavuotenaan.
 
Näin ei myöskään pääse käymään, sillä Spiritus Sabbathi esittää teille levyn kokonaisuudessaan Red Neckissä!
Myöhemmin samana vuonna toinenkin yhtyeen julkaisu, Paranoid täyttää 50 vuotta. Tätäkään levyä emme jätä huomioimatta.
Tervetuloa suurin joukoin kanssamme juhlimaan! Emmekä toki laita pahaksemme, jos päälle eksyy ajan hengen mukaisia vaatekappaleita!
 
Spiritus Sabbathi:
Timo Heinonen
Jim Heikkinen
Janne Laviranta
Janne Ojala
 
Liput 10 € baarilta ja atk:lta
 
 
 

Dirty Deeds Indeed (plays Bon Scott´s AC/DC)

Bon Scottin kuolemasta tulee 19.02.2020 kuluneeksi 40 vuotta. Red Neckin syntymästä tulee 05.02.2020 kuluneeksi 28 vuotta. Dirty Deeds Indeed on sekin tullut taivaltaneeksi jo 25 vuotta.

Jos tuossa ei vielä ollut riittävästi syytä juhlaan, niin juhlitaan sitten DDI:n uuden solistin Markuksen ensiesiintymistä tämän maanmainion tribuuttibändin riveissä!

Hevieventin näet täältä

 

Pitkäperjantain pilkku 04!

Pyhien aukiolot ja ohjelma

Pitkäperjantai 19.04. – avoinna kello 20 – 04:30 (Wolt ja Foodora 18 – 22),
lauteilla U Pasanen Band ja Let’s Eppelin (liput 10€)

Pääsiäismaanantai 22.04. – avoinna kello 20 – 02 (Wolt ja Foodora 18 – 22)

Vappuaatto 30.04. – avoinna 15 – 04:30 (Vapaa pääsy!)

Vapunpäivä 01.05. – avoinna kello 16 – 03:30 (Wolt ja Foodora 15 – 22)
esiintyjinä kello 17, 18 ja 19 Andrea Brosio, Niko Rimbacher sekä Elias Kahila
vappujamit kello 21 alkaen(Vapaa pääsy!)

Eläviä muusikoita!

Pääsiäisen ja vapun aikoihin koetaan elävän musiikin ylösnousemus – toki vain tilapäisesti.

Pitkänäperjantaina 19.04.19 lavalle nousevat yhteisellä basistilla (Vihtavuoren bassokuningas Juha-Antti Helama) jo vuodesta 1997 ylpeilleet Let´s Eppelin (perustettu 1988) ja U.Pasanen Band (perustettu 1997). Tule, näe ja koe raskasta blues-rockia ja kovaa rokkipluussia vankalla kokemuksella.


Vappupäivän 01.05.19 ilmaiskonsertissa kello 17, 18 ja 19 vetävät korkealta ja kovaa Brothers in Voice Andrea Brosio & Niko Rimbacher vahvistettuna sellotaiteilija Elias Kahilalla!

Let´s Eppelin & U.Pasanen Band yhteiskeikaus

Yhteisellä basistilla (Vihtavuoren bassokuningas Juha-Antti Helama) jo vuodesta 1997 ylpeilleet Let´s Eppelin (perustettu 1988) ja U.Pasanen Band (perustettu 1997) astelevat Redneckin stagelle sopivin väliajoin 19.4.2019 pitkäperjantaisin setein. Tule, näe ja koe raskasta blues-rockia ja kovaa rokkipluussia vankalla kokemuksella.

Pitkänäperjantaina nähdään, kummalla laidalla basisti soittaa ja minkä väriset housut eppeliineillä on (jos on). Tule ja koe!!!