Jouluviikon aikataulut

Baari on ollut avoinna joka ikinen vuosi koko joulun vuodesta 1992 alkaen. Kaupunki oli vielä 90-luvulla joulun aikaan melkoisen hiljainen, avoimia kuppiloita ei ihan joka korttelista löytynyt. Nykyisin tilanne on toinen ja yöelämän valot vilkkuvat myös jouluna.

Me Red Neckissä emme ole oikein koskaan tykänneet valtavirrassa kahlaamisesta. Siispä olkoon nyt meidän vuoromme viettää joulua. Baari on suljettu jouluaattona ja joulupäivänä. Lauantaina eli Tapaninpäivänä avaamme kello 14. Myös keittiö on Tapanina normaalisti auki kello nolla kahteen.

Jamit pyörivät myös joulun ja uudenvuoden aikaan normaalisti sunnuntaisin ja keskiviikkoisin.

Toivotamme kaikille Rauhallista Joulua!

avoinna_joulu15