Jyväskyläläisen rocksellistin Elias Kahilan isännöimä uusi akustisen musiikin
Sellomies-klubi starttaa 17.9.2022 Redneckissä Jyväskylässä. Silloin sellomiehen vieraaksi saapuu mm. Popedan riveistä tuttu kitaristilegenda Costello Hautamäki!
Sellomies-klubi on uudenlainen klubi, joka järjestetään noin kerran kuussa. Illan avaa Kahila omilla soololuuppibiiseillään, jonka jälkeen illan vieras aloittaa oman osuutensa. Jossain vaiheessa settiä Kahila hyppää selloinensa mukaan ja silloin nähdään kuinka poprock-sello taipuu vierailevan artistin biisimateriaaliin.
“Haluttiin tehdä jotain erilaista livemusiikin kentällä täällä Jyväskylässä”, Kahila kertoo. Hän jatkaa: “Olen poprock-sellistinä vuosien saatossa esiintynyt useiden isojen nimien kanssa akustisesti Suomessa ja ulkomailla ja samalla huomannut että sellon monipuolisuus akustisilla keikoilla tulee yleisölle edelleen yllätyksenä. Sellon ei perinteisesti ajatella voivan muuntautua bassoksi, sähkökitaraksi tai rytmisektioksi, mutta juuri näin tulee tapahtumaan Sellomies-klubin keikoilla. Kaikki tämä tapahtuu biisin ehdoilla eli paljon riippuu myös illan vieraan toiveista ja hänen biisimateriaalistaan.”