Pitääkö livemusiikin olla ilmaista – viikkokatsaus 23.11.2014

Viime vuosina musiikkimaailmassa on tapahtunut valtava murros ja muusikot kautta läntisen pallonpuoliskon ovat käyneet kitarat tanassa taistoon pahaa Spotifyta vastaan, koska kyseisen palvelun musiikin lataamisesta maksama korvaus on heidän mielestään liian pieni. Toki esimerkiksi Anssi Kelalta on nähty kannanottoja, joissa hän pohdiskelee, että musiikintekijöiden pitäisi mielummin yrittää sopeutua ja löytää ansaintamahdollisuuksia nykyisessä ympäristössä kuin taistella västämätöntä muutosta vastaan.

En muista havainneeni kertaakaan sellaista muusikoiden tai musiikintekijöiden protestointia, jossa olisi vastustettu heidän livemusiikkinsa jakamista ilmaiseksi. Tietenkin ilmaisuus on siinä mielessä näennäistä, että onhan esiintymispalkkio toki sisällytetty oluttuopin hintaan. Minusta olisi mielenkiintoista kuulla soittajien ajatuksia siitä, onko heille yhdentekevää, tuleeko kansa baariin kuuntelemaan heidän sydänverellään kirjoittamia teoksia vai onko se ja sama esiintyä paikassa, missä soitto on taustakohinaa ja soittaja osa sisustusta, parhaimmillaan tuskin tapetista erottuva lisäke. Toisin kuin Spotify, livemusiikin ilmaisjakelu koskettaa enemmänkin maakunta- ja piirisarjan muusikoita ja musiikintekijöitä. Nähdäkseni varsin suuri osa ilmaista livemusiikkia tarjoavista baareista palkkaa esiintyjiä siksi, että jatkoaikaluvan saaminen edellyttää anniskelupaikalta ohjelmaa. Entä sitten, kun alkoholilainsäädäntöä muutetaan? Soittajan kannalta sekä jatkoaikojen poistaminen että aukioloaikojen vapauttaminen voi olla ikävä uutinen. Onko kansa jatkossa valmis maksamaan pääsymaksuja, kun sitä vuosikaudet on totutettu ilmaiseen tarjontaan, mene ja tiedä.

Lähes neljännesvuosisadan viinin ja laulun ympyröissä touhunneena huomaan omistavani yhden mielipiteen, jota en ole vaihtanut. Minusta elävän musiikin tapahtumaan pitää olla sisäänpääsymaksu.

Näihin kuviin ja tunnelmiin:

Saa jakaa!