Sellomies-klubi

Jyväskyläläisen rocksellistin Elias Kahilan isännöimä uusi akustisen musiikin
Sellomies-klubi starttaa 17.9.2022 Redneckissä Jyväskylässä. Silloin sellomiehen vieraaksi saapuu mm. Popedan riveistä tuttu kitaristilegenda Costello Hautamäki!

Sellomies-klubi on uudenlainen klubi, joka järjestetään noin kerran kuussa. Illan avaa
Kahila omilla soololuuppibiiseillään, jonka jälkeen illan vieras aloittaa oman osuutensa.
Jossain vaiheessa settiä Kahila hyppää selloinensa mukaan ja silloin nähdään kuinka
poprock-sello taipuu vierailevan artistin biisimateriaaliin.

Uuden klubin taustalla on se, että Redneckin yläpuolella yli vuoden kestänyt massiivinen rakennustyö aiheutti muutoksia myös ravintolan tiloihin. Muutosten keskellä mm. esiintymislava siirtyi uuteen paikkaan ja sitä myötä korona-ajan kokonaan tauolla ollutta ohjelmatarjontaa reivattiin akustisempaan suuntaan.

“Haluttiin tehdä jotain erilaista livemusiikin kentällä täällä Jyväskylässä”, Kahila kertoo. Hän jatkaa: “Olen poprock-sellistinä vuosien saatossa esiintynyt useiden isojen nimien kanssa akustisesti Suomessa ja ulkomailla ja samalla huomannut että sellon monipuolisuus akustisilla keikoilla tulee yleisölle edelleen yllätyksenä. Sellon ei perinteisesti ajatella voivan muuntautua bassoksi, sähkökitaraksi tai rytmisektioksi, mutta juuri näin tulee tapahtumaan Sellomies-klubin keikoilla. Kaikki tämä tapahtuu biisin ehdoilla eli paljon riippuu myös illan vieraan toiveista ja hänen biisimateriaalistaan. Kun Redneckin Esko Pappi kysyi kiinnostustani lähteä isännöimään uutta klubia, näin tässä hienon tilaisuuden valjastaa 15 vuoden kehitystyöni uusien sellotekniikoiden, kuten rytmisen shufflejousen, kanssa niin että keikalla kuulija voisi vain uppoutua musiikkikokemuksen vietäväksi ja unohtaa arjen murheet hetkeksi.”

Kahila tiedustelee vierailijoita Sellomies-klubille omien kontaktiensa kautta, joita on soittovuosien aikana kertynyt mukavasti. Vastaukset artisteilta ovat olleet positiivisia, eikä yksikään ole toistaiseksi kieltäynyt vierailumahdollisuudesta. Myös Costellolta tuli vastaus Kahilalle parissa minuutissa ja keikka lyötiin lukkoon samantien. ”Tästä tulee hieno aloitus Sellomies-klubille! Luvassa on Popedaa, Costellon soolomateriaalia sekä joitain lainabiisejäkin. Tämä on myös aivan ensimmäinen kerta kun soitamme Costellon kanssa yhdessä.”, Kahila hehkuttaa.

Elias Kahila on jyväskyläläinen sellisti, biisintekijä ja sellonsoiton opettaja, joka on soittanut selloa 32 vuotta. Hän soittaa mm. JP Leppäluodossa sekä Antony Parviainen Triossa.

JP Leppäluodon “Piilevää Pimeää” -albumi oli julkaisuviikollaan kesäkuussa 2020 Suomen virallisen listan ykkösenä fyysisten albumien sijoituksissa sekä sijalla kolme kun mukaan luetaan streaming -kuuntelut. Tällä albumilla Kahila soittaa selloa ja sovittaa sekä säveltää levyn biisejä.

Soolourallaan Kahila sai merkittävän tunnustuksen viime videojulkaisunsa yhteydessä toukokuussa 2022, kun Fleetwood Mac -yhtyeen legendaarinen amerikkalaistuottaja Ken Caillat jakoi Kahilan selloversion Fleetwood Mac -yhtyeen biisistä “Tusk” omassa sosiaalisessa mediassaan. Biisi kuullaan myös Sellomies-klubilla. Kahilan seuraava videojulkaisu on 9. syyskuuta 2022.

Sellomies Elias Kahila
Fleetwood Mac -klassikko Tusk Sellomiehen käsittelyssä

Saa jakaa!