Johanna Emilia korvaa tulevalla viikolla Tammela 33100 -yhtyeen

johanna2_4096
Pieniä muutoksia keikkakalenteriin, vaikkakin lyhyellä varoitusajalla. Ensi viikolla meillä oli tarkoitus esiintyä aiemmin ilmoitettu Tammela 33100 -yhtye, jonka esiintyminen on nyt jouduttu valitettavasti peruuttamaan. Yhtyeen tilalla meillä esiintyy jyväskyläläinen Johanna Emilia, joka julkaisi vastikää uuden albuminsa “253 kaunista päivää”, joka onkin otettu hyvin vastaan kotimaisen median piirissä. Liput Johannan keikalle maksavat 4 euroa, tai vaihtoehtoisesti 3 euroa jos olet opiskelija. Alta hiukan maistiaisia yhtyeen musisoinnista

Jyväskyläläinen Johanna Emilia vie kuulijansa syvälle folk-henkisen popin tematiikkaan, tuoden mukanaan mausteita aina soul-musiikista lähtien. Suomenkieliset kappaleet luovat mielikuvia elämää täynnä olevista hetkistä, missä huolet on asetettu syrjään edes pieneksi toviksi. Johannan musiikin on sanottu olevan jotain mikä saa kuulijansa hymyilemään, niin koskettavilla sanoituksillaan kuin musiikin rytmikkyydellä. Tähän on helppo samaistua, mistä pitää huolen yhtyeen tuoma musiikillinen raikkaus ja sen takaa löytyvä aito luonnomukaisuus.

 

Saa jakaa!