Pelastakaa Nooorat

la
06
joulu2014

Nooran & Noran iltapukuspecial!

Klo 22:00

Liput 4€ (sisältää narikan)

Kaikki alkoi kahden koiran, Roiston ja Ärsyn, yhteishuoltajuudesta. Samassa naapurustossa asuvat kiertävät muusikot Noora ja Nora etsivät toisistaan tietämättä ratkaisua koiranhoito-ongelmaan...ja löysivät sen toisistaan.

Vuosien varrella Nooorat olivat tahoillaan asuneet maailman eri laidoilla. Nora oli lapsuuden perheensä kanssa muuttanut isän työn perässä mm. Etelä-Afrikkaan ja Chileen. Noora oli opiskellut ja tehnyt vapaaehtoistyötä mm. Tsekissä ja Keniassa. Naiset olivat kuitenkin toisistaan tietämättä asettuneet Jyväskylään samaan pihapiiriin. Ja jo ensimmäisellä tapaamisella päätettiin yhteishuoltajuudesta. Ärsystä ja Roistosta tuli näin erottamattomat.

Nooran ollessa nauhoittamassa bändinsä kanssa Noran perheen Drumforest-studiolla, alkoivat naiset muutaman oluen jälkeen jakaa elämäntarinoitaan. Pian tarinat muuttuivat lauluiksi ja aamua myöten olivat jo jamit pystyssä.

Musiikki on akustista, folkvaikutteista pop-musiikkia. Suomenkieliset tarinat ovat rehellisiä ja Noran kitarointia maustaa Nooran viulu. Nooorat soittavat myös covereita tilaajan toiveiden mukaisesti.

Nyt Nooorat keikkailevat yhdessä ja koiranhoito-ongelma pysyy.

Saa jakaa!
Kategoria(t): Yleinen. Kirjoittaja: baari. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa