Sellomies w/ Tiina Nyyssönen & Sabrin Hietanen

Paikallista väriä Sellomies-klubin marraskuiseen iltaan tuovat nuoret jyväskyläläiset, mm. Voice Of Finlandissakin menestyneet Tiina Nyyssönen (laulu,piano) sekä Sabrin Hietanen (laulu).
 
Tiina Nyyssönen (“TINA”) muistetaan upeista esityksistä mm. vuoden 2021 Voicen All-Stars-kaudelta. Hän on myös tehnyt omaa uraa, äänittänyt omaa musiikkia ja keikkaillut ahkerasti.
 
Sabrin Hietanen pääsi viimeisimmällä Voice Of Finland -kaudella knockout -vaiheeseen asti ja ihastutti persoonallisella äänellään. Kahilan huomion molemmat laulajat kiinnittivät juuri näiden TV-esiintymistensä kautta.
 
Sellomies-klubilla molemmat laulajat esiintyvät Kahilan poprock-sellon kanssa. Ohjelmistossa on pop -ja rock-musiikin klassikoita sekä muutamia omia biisejäkin kuullaan osassa settiä. Lopussa kaikki kolme esiintyvät lavalla samanaikaisesti, sello-piano-laulu -formaatilla. Marraskuun musiikillinen piristys Sellomies-klubilla!

 

Sellomies w/ Costello

Jyväskyläläisen rocksellistin Elias Kahilan isännöimä uusi akustisen musiikin
Sellomies-klubi starttaa 17.9.2022 Redneckissä Jyväskylässä. Silloin sellomiehen vieraaksi saapuu mm. Popedan riveistä tuttu kitaristilegenda Costello Hautamäki!

Sellomies-klubi on uudenlainen klubi, joka järjestetään noin kerran kuussa. Illan avaa Kahila omilla soololuuppibiiseillään, jonka jälkeen illan vieras aloittaa oman osuutensa. Jossain vaiheessa settiä Kahila hyppää selloinensa mukaan ja silloin nähdään kuinka poprock-sello taipuu vierailevan artistin biisimateriaaliin.

“Haluttiin tehdä jotain erilaista livemusiikin kentällä täällä Jyväskylässä”, Kahila kertoo. Hän jatkaa: “Olen poprock-sellistinä vuosien saatossa esiintynyt useiden isojen nimien kanssa akustisesti Suomessa ja ulkomailla ja samalla huomannut että sellon monipuolisuus akustisilla keikoilla tulee yleisölle edelleen yllätyksenä. Sellon ei perinteisesti ajatella voivan muuntautua bassoksi, sähkökitaraksi tai rytmisektioksi, mutta juuri näin tulee tapahtumaan Sellomies-klubin keikoilla. Kaikki tämä tapahtuu biisin ehdoilla eli paljon riippuu myös illan vieraan toiveista ja hänen biisimateriaalistaan.”

AC/DC ja Pyhä lehmä

Uskokaa tai älkää, kohta on talvi taputeltu. Kevät koittaa viimeistään perjantaina 09.03., kun lavalle nousee pyhä Dirty Deeds Indeed ja alkaa räyhätä Bon Scottin aikaista AC/DC:tä.

Liput ennakkoon baarilta ja täältä:

Dirty Deeds Indeed (plays Bon Scott’s AC/DC)

 

Lauantaina 10.03. toimitaan kolmen bändin taktiikalla. Illan avaa kello 22:00

PYHÄ LEHMÄjonka keikkatahti ei päätä huimaa – kahden keikan rundi joka 5. vuosi!

Lauantain toisenä bändinä nähdään MOLY ja illan päättää VIIMEINEN KEVÄT.

Lippuja lauantain spektaakkeliin on myynnissä baarilla sekä täällä:

Moly, Pyhä Lehmä sekä Viimeinen Kevät

[spotifyplaybutton play=”spotify:track:3sJlzhdTpBj93ydxRwIv7H”/]

Sähköä yössä 24.-26.11.17

On tullut taas aika vääntää pääsulaketta tiukemmalle ja työntää korvatulpat ahteriin, sillä yhden viikonlopun aikana mouruavat sähkökitarat ja jytisevät sähköbassot. Koetuksella ovat sähkötaulun sulakkeet siinä missä sähkömiesten palkkamalttikin.

Perjantaina 24.11. sähköhoitoa nivusiin tarjoavat PINSTRIPE, RAJAN TAKAA sekä SLIM BEAM! Perjantaina nimittäin vietetään Ikkunarockin pikkujouluja ja koristellaan muovikuusi sähkökynttilöin.

Ennakkoliput sähköisesti täältä:
https://www.punaniska.com/event/ikkunarock-pikkujoulut-2017/ sekä
paperi-, metalli- ja muoviliiton rahalla baaritiskiltä.

Lauantaina 25.11. tunnelma sähköistyy entisestään, kun lauteille nousee sähkökihartimella hiuksensa käkkärälle sotkeneen Hevi Heinosen luotsaama COVERSNAKE!

Ennakot sähköliiton rahalla täältä:
https://www.punaniska.com/event/coversnake/
ja muiden liittojen maksuvälineillä baarilta.

Sunnuntaina 26.11. mennään jo varasähkövoimalla, kun vuorossa ovat tämän vuoden viimeiset sähköjamit! Sähköjamit soitetaan tietenkin päälavalta sähkötupakkakopin välittömästä läheisyydestä.

Tässäpä maistiainen Pinstripen uudelta levyltä: Night Train.

 

 

Perjantaina 24.02. The Leopards!

Perjantaina 24.02. jalan alle menevää rokettirollia. Nyt tanssikengät jalkaan ja tyllihameet päälle – perjantai on rock´n roll!!!

Ja vaikka et pääsisi paikalle, kannattaa katsoa tämä video, missä Wallu Valpion näköinen mies löytää paikkansa elämässä. Se on hyvä se. Biisikin on hyvä.

Räsynukke perjantaina 04.12.

Räsynukke on uniikki yhtye, joka ammentaa vaikutteita musiikkiinsa useistä eri tyylilajeista ja ympäröivästä maailmasta. Lyhyesti kuvattuna heidän musiikkinsa on akustista suomenkielistä altfolkpoppia höstettynä rennolla kamumeiningillä. Se on heleää, herkkää, rujoa ja julmaa elämän kuvausta.

Tervetuloa fiilistelemään syksyn ainokaista keikkaa, alkuvuodesta ilmestyvää pitkäsoittoa odotellessa!
Hyvää juomaa, ystäviä ja Räsynukke, siinäpä ainekset hyvälle illalle. 🙂 Saattaapa olla, että setissä kuullaan joku aivan uusi ja ennenkuulematonkin kappale…

Räsynukke on:
Joonas Mustalahti – Kitara ja Loopperi
Suvi Uura – Laulu
Jaakko Peltonen – Perkussiot ja kontra
Fiittaajina sellisti Laura Vähä-Ruona ja viulisti Emmi Tauriainen.

-Pääsylippu 3€-

Liput ennakkoon baarilta tai täältä.